Vuosi 2017
31.12.2017
Vuoden vaihteen vietimme perinteisesti Katrin kanssa. Lypsyjen välillä ehdimme käydä punnitsemassa vuoden viimeisen kaadon.
26.12.2017
Joululahja toive täyttyi ja emäntä sai opaskirjan; Antti Heikkisen Mummon.
24.12.2017
Muna on pian kanaa viisaampi, kun kana munii vain navetalla. Onneksi kumpikin:)
Noora toimi joulukokkina ja aattona nautimme ukin ja mummujen kanssa takuuvarmaa erinomaista jouluruokaa. Kakkujakin oli kolme; marenkimuta-, pähkinä- ja halkokakku. Kattauksessa oli Suomi 100 värejä.
21.12.2017
Johannalla viimeinen koulupäivä opettajana Edwin Laineen koululla. Kahden viikon sijaisuus vahvisti ammatinvalinnan sopivuutta, vaikka pieniä poikia ei ole tarkoitettu istumaan pulpetissa.
18.12.2017
Ukki ja mummu tarjosivat meille joululounaan KulttuuriKapustassa. Olipa herkullista ja vaivatonta!
6.12.2017
"Wall Street Journalin mukaan 6.12 -vuosipäivä on suomalaisten rakentaman maan juhlintaa.
– Viimeisen sadan vuoden aikana he ovat muuttaneet yhden Euroopan köyhimmistä nurkista yhdeksi rikkaimmista, tasa-arvoisimmista, kilpailukykyisimmistä maista maailmassa."
Kiitollisin mielin osallistuimme Suomen 100-vuotis juhlaan ja Vieremän 95-vuotis juhlaan. Esko kantoi perinteisesti Suomen lippua sankakarihaudoille. Sen jälkeen osallistuimme kunnan järjestämään juhlaan. Ohjelma oli erinomainen ja tarjoilu sisälsi runsaasti kauniita ja maistuvia elementtejä. Upeaa!
Noora ja Petri osallistuivat Kuopiossa itsenäisyyspäivän paraatiin. Ja kappas - saimme katsoa heitä vielä Ylen ohjelmassa!

2.12.2017
" Yksi laukaus ja hirven vetomatka jäi lyhyeksi, ojasta tielle. Hirvet tulivat hyvässä Hiskin haukussa ja isä sai valita kummanko ampuu, emän vai tappisarven. Hirvet olivat ns. jemmahirviä - ollaan useasti nähty ne ja Hiski on haukkunut niitä ennenkin."
28.11.2017
Jaa... niin muuta kuin maataloutta? Illat sentään ovat rauhoittuneet ja onneksi televisio-ohjelmista ei tule kiistaa. Emännällä lukuelämyksenä Antti Heikkisen "Matkamies maan".
19.11.2017
Lisä-hupi-lupa kahdelle vasalle tai yhdelle aikuiselle jatkuu, kun hirvistä oli vain näköhavaintoja. Lisäksi suuret susilaumat hidastavat metsästyksen alkua.
Fanni suorittaa tutkapannan koekäyttöä, seurakoiran paikannus keittiöstä tai sohvalta helpottuu.
13.11.2017
Lauantaina kaatui viimeinen vasa, mutta metsästysvaatteet eivät jouda vielä pesukoneeseen. Ensi lauantaina on vielä lisä-hupi-lupa käytettävissä aikuisen hirven muodossa.
Emäntä on tahkonnut kotisivuja. Vuodet vierivät hurjan nopeasti ja sanasaastetta on kertynyt paljon. Niinpä vuodet niputtiin omiin kansioihin ja kansiot arkistoihin. Siihen nähden, että arkistoija on syntynyt kaasulampun aikaan, työ sujui suht jouhevasti.
Samalla alkoi myös pienehkö historiikin kirjoittaminen 50 vuoden takaa - iloksi ja ihmeeksi mahdollisille tuleville jälkipolville.
3.11.2017
Viime viikonlopun ylikypsä kassler vei kielen mennessään ja launtain hirvirokasta huolimatta paistoimme pienehkön kinkun. Joulun aika on kuitenkin suhteellisen lyhyt herkkujen määrään ja syöntikapasiteettiin suhteutettuna. Siispä nauttimaan!
27.10.2017
Iltalypsyn jälkeen pistän possua leivinuuniin iltapalaksi Tuntemattoman sotilaan ensi-illan katsojille.
Ja aamulla nukuttaa ankarasti kellon soidessa aivan liian aikaisin.
Hirvimiehellä kaksi aikuista lakkarissa, lauma vasoja vielä juoksentelee.
19.10.2017
Edellisenä iltana Noora vei kyläkoululle valikoiman Hukkalan kattiloita, joissa oli sinisorsaa, telkkää ja kyyhkyä kaikella pieteetillä valmistettuna.
Nyt saksalaiset metsästysvieraat ovat hirvijahdissa Palosenmäen metsästysseuran kanssa. Esko, Noora ja Petri pitävät huolessa tämän talon riistaosuuden.
Vuoden paras aika hienossa säässä?
6.10.2017
Vuonna vasara ja kirves neljä salskeaa nuorta miestä (Janne, Jarno, Jari ja Esko) ystävystyivät ja viettivät hupaisaa nuoruutta. Nyt vietimme heistä toiseksi vanhimman 50-vuotis juhlia teatterin merkeissä.
Kiuruveden teatteri Hulluviima oli toteuttanut varsin mittavan produktion Seitsemästä veljeksestä. Vaikka esitys väliaikoineen kesti kolme tuntia, aika kului siivillä nauttien Aleksis Kiven upeasta tekstistä. Suosittelemme.
http://www.hulluviima.fi/
24.9.2017
Silja-mummu suunnittelee omenoiden mehustamista. Luumut kypsyvät sittenkin elleivät pihamaalla pesivät harakat pistä niitä parempiin poskiin.
20.9.2017
Kolme siskoa Sisiliassa ja mielenkiintoisimmassa kohteessa Etnalla. Tulivuori on purkaantunut viimeksi vuonna 2002 jättäen muistoksi mustat laavajuonteet. Myrkylliset kaasut ja taivaalta tipahtavat kuumat kivet ovat tappavampia kuin laava.
Etnan retkellä kaipasimme villahousuja, mutta Taorminan lämmössä portaita ravatessa tarkenimme oikein erinomaisesti.
17.9.2017
Isännän tyyny on ollut vähällä käytöllä. Toissayö meni paljussa ukkokerhon kanssa ja KOKO viime yö Hiskin haukuessa hirveä.
7.9.2017
Vuosi sitten viimeiset pulleat jyvät saatiin siiloon 4.9. Tämän vuoden elot ovat epätasaisesti joutuneita ja sadonkorjuu näyttää siirtyvän useita päiviä sateiden saapuessa. Nyt kannattaisi pitää päätä tyynyn päällä ennen kuin turnauskestävyyttä kokeillaan kolmannella rehunteolla ja puinnilla.
6.9.2017
Kellarissa tököttää jälleen 120 kpl kolmen vartin höyrymehupulloa. Herukkasato oli normaali, omenasadosta tulee liian suuri.Luumut eivät taida kypsyä tähän sadonkorjuuseen...
3.9.2017
Johanna ja Noora päättivät pitkän kesäloman ja lähtivät innokkaina Joensuuhun opintojen ääreen.
2.9.2017
Tämä hirvi menisi vanhaan navettaan, jos vain sopisi ovesta:)
22.8.2017
Idyllistä maaseutua, romantiikkaa ja lähiruokaa ; vesilintujen metsästys on alkanut!
11.8.2017
Noora kannusti meitä järjestämään illanvieton. Aamu kymmeneltä hän laittoikin isänsä ja Petrin kanssa 11 kiloa lihaa paistumaan. Kello 18 rosvopaisti oli herkullisen kypsää ja pääsimme nauttimaan hyvää ruokaa vielä paremmassa seurassa. Johanna sen sijaan pisti kaikki hyppimään jyväsäkissä!
Työt eivät lopu meiltä tekemällä ja vapaat eivät tule kuin niitä ottamalla. Tämä pieni hetki hyvien ystävien seurassa ei unohdu!
10.8.2017
Jahtikausi alkoi aurinkoisissa merkeissä, kun kyyhkyn metsästäjät menivät aamuyöstä passiin. Heti yhdeksän jälkeen alkoi kuitenkin lähes jatkuva sade... Saaliksi tuli 21 paria täkkälihoja.
3.8.2017
Fantastinen sadepäivä - lepopäivä mustikkamättäältä.
29.7.2017
22 vuotta sitten lauantaina kello 13 syntyi toivottu ja odotettu " Sohvi". Näin olemme juhlineet koko kesän perheemme syntymäpäiviä. Seuraavat juhlat ovat 5.3.2018 kun Silja täyttää 80 vuotta.
24.7.2017
Nuoruuden kutkeet ovat historiaa, kun Hukkalan isäntä täytti 50 vuotta.
21.7.2017
Iloiset terveiset Savonlinnasta! Kerran elämässä oopperajuhlilla onnistui vaarallisen hyvin ja saattaa johtaa toistamiseen. Erinomaisena matkanjohtajana toimi Asko ja hänen johdollaan tutuistuimme lisäksi Johanna Oraksen taidenäyttelyyn ja Kerimäen suureen puukirkkoon.
16.7.2017
Valmistautuminen tulevaan satokauteen on täydessä vauhdissa. Emäntä heiluu raakileharvennuksessa, ettei omenoita tule liian paljon. Metsästäjät sen sijaan ampuvat kiekkoja, jotta saamme paljon kyyhkypaistia ja vesilintukeittoa.
12.7.2017
Koko kuuden hengen perhe toisessa kesäteatterissa tänä suvena. Koljonvirran Tuntematon sotilas oli huikea toteutus sodan mielettömyydestä.
11.7.2017
Karannut hieho olikin mennyt itse takaisin laumaan ja isäntä vei paimenet ihmettelemään ILIVESKOSKEE.
1.7.2017
Kaunis kasvatustieteiden kandidaatti ja komea nuori yrittäjä kutsuivat meidät upouuden kodin tupareihin Maitopolulle. Erinomainen alku lupaavalle elämälle!
19.6.2017
Omenapuut ja koristepensaat kukkivat. Pihamaata ympäröivät elävät puutarhatontut, Neiti Aika kello kaulassa.
11.6.2017
Hukkalan emäntä saavutti mahti-iän, kun viisautta on enemmän kuin 20 teinis yhteensä ja kun ossoo olla ihtensä kanssa sujut, sillä lailla sopivasti.
Kotijoukot järjestivät juhlahumua koko päiväksi. Aamukahvit nautittiin ulkona Brita-kakun kanssa ja sen jälkeen patikoimme perinteiseen tapaan Linnaharjulla.
Iltalypsyllä juhlat jatkuivat, kun Johanna Osku tutustui maidontuotantoon käsituntumalta. Vauhdikas päivä enteilee vauhdikasta jatkoa uudelle vuosikymmenelle.
7.6.2017
Kesä tuli ihan puskista - tai puskiin. Upean lämmin päivä ja vielä illalla yli 20 astetta. Luonto suorastaan räjähti vihreyteen. Vihdoinkin!
3.6.2017
Odotettu päivä koitti ja pääsimme juhlimaan siskon pojan lakkiaisiin. Noora ja Petri toimivat keittiössä erinomaisesti ja juhlaväki lähti paikalta ruumis ravittuna. Mm. juustopiirakka sai koristeeksi niin kirsikkaa, mansikkaa kuin oliivejakin.
2.6.2017
Sääennustuste ei onneksi pitänyt paikkaansa ja lunta tuli vain hieman sulaakseen heti pois. Lämpötila noin kaksi astetta. Erinomainen sää lähteä pitojen laittoon - kylmäsäilytystilat eivät tule loppumaan!
18.5.2017
Johannan ensimmäinen kesätyöpäivä Iisalmen Lidlissä ja Nooran ensimmäinen kesätyöpäivä Iisalmen SOL palveluissa. Noora heräsikin aamulla ennen äitiään, kun hotellin ravintola ja keittiö täytyy siivota ennen kello kuutta. Onneksi Noora on luontojaan aamuihminen:)
16.5.2017
Nyt riitti vauhtia Hukkalan navetalla, kun Iisalmen SPR:n maahanmuutaja-naisten kerho perheineen saapui vierailulle. Suoritimme 40 hengen jakamisen viiteen ryhmään ja näin pystyimme antamaan lypsykarjan hoidosta perusteellisen selvityksen ihan sujuvalla suomen kielellä. Hieno kokemus!
14.5.2017
Vietimme äitienpäivää 14 hengen voimin Puomilan herkkupöydässä. Jälleen kerran meiltä kysyttiin, kuinka juhlimme pyöreitä vuosiamme. Jo kauan sitten olemme päättäneet olla juhlimatta ja sama päätös pitää. Syntymäpäivä matkakin on jo tehty koko perheen voimin:)
10.5.2017
Nyt Esko saa kymmenen pistettä ja ahkeruusmerkin. Viivästynyt kesä on jouduttanut pieniä kotitalouteen liittyviä töitä. Ulko-oven vaihdettu painike toimii loistavasti, komposti on kärrätty pois, harassa on uusi varsi ja vatukossa uudet tukipylväät. Vauuu....
Muuten ei kyllä ole niin vitsikäs olo. Tulevien ja olevien töiden määrä hengästyttää. Seuraava suunnitelma voisi olla pihamaan pienennys, kun se suurimman osan vuotta on hangen alla. Haravan heiluttelun välissä on kuitenkin ehditty istuttaa kasvihuoneeseen lautasmallin terveyttä edistävä osuus.
4.5.2017
Kasvustot ovat vahvasti valkoisen peiton alla ja niin isännällä on aikaa tehdä hieman rästitöitä. Viime kesänä ukkosen täräyttämä pihakoivu on toteemi-vaiheessa. Olisikohan parempi jättää vain kanto? Toinen herkullinen työ on ulko-oven temppuilevan painikkeen vaihto, joka on kokeillut hermoja ehkä jo toista vuotta.
26.4.2017
Taitaa jäädä pihamaan haravointi haaveeksi tänä vappuna. Se hyvä puoli tästä on, että Iitan tassuissa ei tule kuraa sisälle.
13.4.2017
Siskokset Minna ja Katri viettivät kolmannen yhteisen illan samalla viikolla, mikä on äärimmäisen harvinaista, mutta täydellisen terapeuttista. Velat tuntuvat lähes saatavilta ja isäntä...
10.4.2017
Hieman arvelutti lähteä valvomaan toista yötä peräkkäin, mutta se kannatti. Jeesus Kristus Supertähti rock-ooppera oli juuri niin hyvä kuin sitä oli suitsutettu. Laulu oli erinomaista, valot ja tunnelma täydellistä ja ennen kaikkea teos KOSKETTI.
9.4.2017
Vietimme Katrin kanssa vaalivalvojaisia emmekä turhaan. Siskon laariin ropisi 70 ääntä ja kaiken kaikkiaan super-kepu meininki jatkuu Vieremällä vahvana.
25.3.2017
Kunnallisvaalit lähestyvät ja tulevat lähelle kun Vesannolla on ehdokkaana Venla ja Vieremällä Katri.
Peruspalvelujen kehittämisestä ja ylläpitämisestä puhutaan paljon, mutta siihen tarvitaan ensiksi HYVÄÄ TALOUDENHOITOA. Vieremän Keskusta-puolueen ehdokkaat toivat ilahduttavan usein esille haasteen uusien asukkaiden saamisesta kuntaamme.
9.-15.3.2017
Olemme pallotelleet Vietnamia matkakohteena jo kauan. Nyt koko kuuden hengen perheemme tietää, miltä tuntuu matkustaa 27 tuntia yhteen suuntaan. Mutta kaikki muu olikin sitten yhtä juhlaa:)
Hotellimme The Beach Resort sijaitsi Etelä-Kiinan meren rannalla ja jo varhain aamulla seurasimme kalastajien nuotan vetoa ja varasimme aurinkotuoleja. Olimme aamuvirkkujen paratiisissa. Jokaisella parilla oli oma yksiö ja meillä yhdessä pihamaa.
Vietnamin hintataso oli edullinen. Nuudelikeitto maksoi 50 senttiä ja olut saman verran. Jos koko perheemme lasku oli iltaruokailun jälkeen 1.2 miljoonaa dongia, olimme käyttäneet rahaa vain reilun 8 euroa per henkilö. Liharuokaakin löytyi runsaasti, vaikka Vietnam on kalastajien maa. Uppopaistaistetut katkaravut olivat herkullisia jo katsoakin!
Levon ja ruokailun väliin mahtui hieman retkeilyäkin. Mui Ne kalastajakylästä astelimme jonossa hotellille päin, kun taas lähikaupunki Phan Thietiin tutustuttiin taksin avulla. Pakollinen kulttuurinähtävyys - makaava Buddha oli vaijerihissin ja 300 portaan päässä. Samalla reissulla Esko ikuistettiin pienen vietnamilaisen kanssa - ukkina olo häämöttää lähitulevaisuudessa?
Vietnamin matkamme täytti toiveemme. Uusi kulttuurikokemus ja lepo erinomaisessa seurassa kantavat pitkälle arjen haasteiden keskellä.
26.2.2017
Sääennuste lupasi isoa aurinkoa laskiaissunnuntaiksi, mutta taivas oli harmaa. Ne isot auringot olivat sen sijaan meissä mäenlaskijoissa!
Modernisti otimme hyppy ylös potretin ja tulimme myös alas.
Kesällä 10 vuotta täyttävä Iita-koira sai vauhdikkaat kyydit Oskun kanssa!
18.2.2017
Ei ollut isoa kissaa näillä perukoilla ja isäntä palautui metsästysreissultaan häkellyttävän pian.
Facebookissa oli jälleen sopivan lohduttava kuva:
16.2.2017
Siskon poika puna-armeijan upseerina originaali palttoo yllään:)
14.2.2017
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Vuonna 1990 emäntä opiskelukavereineen lauloi " Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan..." Aivan kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mutta matkailu on. Muutaman viikon päästä tyttäret sulhasineen istuvat kanssamme takapuolen kuolioon.
9. -10.2.2017
Liha-akatemian paras anti saatiin ensimmäisen luennon aikana. Asiantieteilijä Esko Aho on loistava puhuja ja inspiroi meitä vastaamaan tulevaisuuden yhteen haasteeseen -digitalisaatioon. Onneksi Johannan Osku on tuolla alalla expertti!
Kalajoelta takaisin ajaessa teimme mielikuvitusmatkan pohjalaisen kuorma-auto kuskin tuntesiin, kun hän aloittaa matkan tasaiselta ja lumettomalta tieltä päätyen jäisiin ja kapeisiin vastamäkiin tullessaan pohjois-savolaiseen maitomaisemaan vaikka jyväkuorman kanssa.
5.2.2017
Nooran Petri toimi paikallisoppaana, kun seurasimme kummipoikamme Antin ensimmäistä ylennystä alokkaasta viestimieheksi. Kainuun tykistörykmentin ja Pohjois-Suomen viestipataljoonan valatilaisuus Kainuun prikaatin paraatikentällä oli hieno kokemus. Vala sisältää suuria lupauksia, joita ei toivottavasti koskaan tarvitse laittaa käytäntöön.
2.2.2017
Eskon aika menee petopolitiikan parissa yömyöhään. Onneksi isäntä on aina isäntä ja työaika alkaa joustavasti.
Seuraava riistaan liittyvä juttu voisi olla oravan jälkien laskeminen:)
28.1.2017
Valtakunnassa kaikki hyvin onnistuneen hirvimiesten saunaillan jälkeen. Päiväunien äänet kuuluvat stereona:)
Aamulla oli erinomaisen erilainen tammikuun sää, kun työtakki kastui vesisateessa.
24.1.2017
Metsästys on jälleen erittäin ajankohtainen aihe. Isäntä vilahti juuri lumipuku yllään lumikenkiä etsimään.
Eilisessä Metsästäjä-lehdessä artikkeli "Minkälainen metsästäjä olet?" Ja sieltähän se meidän isännyys löytyi: SEURAN SELKÄRANKA seuraavilla ominaisuuksilla: maaseudun kasvatti käynyt ikänsä metsällä, ruokkii kyyhkyjä, auraa tietä petoeläimille, osallistuu riistalaskentaan ja toimii seuran sihteerinä.
Suvusta ja seudulta löytyy myös usea elämäntapametsästäjä.
13.1.2017
Onneksi olemme päättäneet, ettemme koskaan muuta tästä mökistä minnekään. Yhden suuremman sängyn tilantarve aiheutti arkistokaapin ja arkistoitavien mappien siirtämisen aittamajoitukseen. Riittävän tehokas muutto-kokemus!
12.1.2017
Lomamatkalla Ikeassa. Uskokaa tai älkää, Esko kävi siellä nyt neljännen kerran. Puutoslistalla oli isompi sänky Johannalle ja Oskulle meidän kotiin. Teemme siis kaikkemme, jotta saamme lapsemme yökylään.
Lihapullia ja muusia nauttiessamme ihastelimme ravintolan valaisimia. Toinen meistä näki kukkia ja toinen rikkakasveja.
8.1.2017
No olihan joulunaika! Sairastimme jokainen vuorollaan mikä mitäkin kohtaa. Vähiten sairas pääsi aina navetalle ja näin saimme työt tehtyä joka päivä. Se, että emme voi pitää pyhiä on pikku juttu. Sairaana työn tekeminen on aika tuskallista arkenakin.
Tyttäret lähtivät kolmen viikon luentovapaan jälkeen Joensuuhun, keittiöön vaihtui tammikuun valkeat verhot ja jääkaappi on erinomaisen tyhjä. Arkikin osaa olla juhlaa.
1.1.2017
Katri-sisko oli perinteisesti aamulypsyllä mukana -kerran vuodessa. Juhlavuoden työt alkoivat ripeissä merkeissä.