Käyttöön ottaminen

 

17.12.2008 lehmämme juoksivat häntä suorana uuteen navettaan. Sitä ennen piti riisua 5 utareliivit sydäntä kylmäten. Iltalypsy oli sitten oikea sessio - onneksi meitä oli monta vetämään ja työntämään lehmiä asemalle. Potkuraudat jäivät kaikki vanhaan navettaan eikä niitä tarvinnut hakea. Rinnakkaislypsyasema taitaa olla todellakin meidän juttu. Tästä voit katsoa 7 kuvan animaation ensimmäisestä lypsystä.

18.12.2008 maitovasikatkin muuttivat uuteen navettaan automaatin ääreen pehkupaalin ympärille. Illalla toimme vielä 15-vuotiaan navettakissan sisälle tyhjästä, kylmästä, hylätystä navetasta. Tarttuisikohan tuo vielä uudelle navetalle? Ja kylläpä vain tarttui seuraavana aamuna.

19.1.2009

On kulunut reilu kuukausi, kun aloitimme savotan uudessa navetassa. Kaikista peloista huolimatta, lehmät ovat pysyneet hengissä :) Myös me itse olemme vielä elävien kirjoissa, vaikka tiukkaa se on ollut. Joulukin tuntui lähinnä pakkopullalta. Onneksi voimme kuitenkin jättää navetan lypsyjen väliksi - jos voimme. Esko nimittäin asui ensimmäiset päivät navetan takana valmistaen lehmille herkullista seosrehua.

Nyt jatkossa aoin pitää hetken verran ( vuoden - kaksi ?) päiväkirjaa navetan käyttöön ottamisesta. Kuluneen kuukauden juttuja olisi romaanin verran, mutta valaisen asioita vähän kerrallaan huomioon ottaen lukijoiden maltin pysyä sivuillamme.

Siispä seikkailu uudessa navetassa jatkukoon!

 

24.1.09_navetta_ylhlt.jpg