31.12.2019

Vuosi paketissa adjektiivien alla:

Lystikkäintä olivat Johanna-maisterin leirikoulun ohjelmat.

Opettavaisinta oli Jerusalmin matka historian ja uskontojen kehtoon.

Hämmentävintä oli rapujuhlien odottamaton käänne.

Surullisinta oli Kaisa-mummun asunnon tyhjentäminen myyntiin.

Haasteellisinta oli...

28.12.2019

Isännän viimeiset vuosilomapäivät alkoivat napakassa pakkasessa hirvipassissa.

25.12.2019

Jouluaamua piristi pienet komplikaatiot. Isäntä makasi pommiin, Lankinen pissi lattialle, Luna tyhjensi kukkaruukun ja nojatuolit leikkivät laivaa.

24.12.2019

22 vuotta sitten olimme jouluaaton Nissilässä ja nyt teimme sen jälleen. Iso joulu Katrin perheen kanssa on parasta joulua. Iloinen jouluvieraamme Mikkelistä kruunasi appivanhempien riemukkaat tarinat. Ruokatarjoilun hoidimme yhdessä ja Hukkalan keittiössä valmistui mm. jouluiset piparitriflet jälkiruoaksi. Tämä mahtava överi suklaakakku sen sijaan naposteltiin ihan Palosenmäellä.


21.12.2019

Hyvä Tuomas joulun tuopi.

Hyvää joulua kaikille teille, jotka osallistutte Hukkalan elämään tämän avoimen päiväkirjan kautta!


20.12.2019

Jo kolmannen kerran Niilo ja Silja tarjosivat meille jouluaterian - parhaan kaikista. Pitopalvelu Kapustan mahtava joulupöytä notkuu erilaisia kalasortteja ja kaikkea muuta perinteisistä uusiin elämyksiin.

Ja meidän kansankynttilätkin jäivät joululomalle!

16.12.2019

Silja-mummun kanssa Kaisa-mummun luona Paaskodissa. Lauloimme omaisten joulukahveilla tuttuja joululauluja ja vanhimmat niistä muistuivat vielä Kaisankin mieleen.

13.12.2019

Suuret pikkujoulut Iisalmen urheiluhallilla vei herrasväki Luttisenkin kaupunkiin kuuntelemaan Popedaa. Puitteet olivat vaatimattomat, mutta seura oli erinomaista.

7.12.2019

Meidän piti ottaa perhepotretti, mutta aina oli kampaus pielessä tai tulta kengissä. Nämä vekkulit sen sijaan malttavat poseerata. Tämän linkin takana ikiliikkujat.


6.12.2019

Johanna viettää joulun Oskun perheen kanssa. Hänen toiveestaan ja meidän silkasta ilosta juhlimme itsenäisyyspäivää pikkuruisin joulun menoin. Edellisenä iltana osallistuimme Vieremän kirkossa konserttiin ja perjantaina kunnan järjestämään juhlaan. Illalla ruokailimme yhdessä ukin ja mummun kanssa.


28.11.2019

Zonta kirjastokierroksella pohdimme lukemisen merkitystä ja kuinka innostua siitä. Maailman kirjarunsaudessa voi tylsän kirjan lukemisen lopettaa alkuunsa ja vaihtaa mukanaan vievään. Michelle Obaman elämänkerta on koukuttava ja Tara Westoverin ihmellinen tarina tuli luettua viikossa.


26.11.2019

Pohjola Vakuutuksen asiamies saapui meille ihan hissukseen - millaisia koiria onkaan vastassa? Fanni-mopsi on aika vaaraton, mutta varautumisemme nosti pisteitä vakuutusasiamihen silmissä. Haluamme varoittaa mahdollisista tyttärien koirista. Niin, Luna ja Lankinen viettävät joulun maalla:)


20.11.2019

Isäntä lähti aamupäivällä raivaamaan. Tuli vasta iltapimeällä kotiin ranteet veressä. Viimeinen hirvi roikkuu seuran lahtivajassa.

15.11.2019

Kumpikin tytär kotona. Kumpikin tytär jouluihmisiä. Pidimme ensimmäiset pienet joulut.

8.11.2019

Subaru petti ja juna jätti. Huolimatta virkistävästä myöhästymisestä Zonta viikonloppu Helsingissä oli todella antoisa.


5.11.2019

Pakkasta melkein 20 astetta. Uskomattoman kaunista!


30.10.2019

Lahtivajassa käy huiske, kun viime pyhän saaliita jaetaan. Noora tuli omalle lihaosuudelleen ja mamma sai Lunasta mukavan lenkkikaverin.


27.10.2019

Ikävä ihmisten kiusaaminen kellonsiirrolla unohtui, kun jahtimailta kuului parhaita uutisia. Noora oli ampunut uransa ensimmäisen hirven!

22.10.2019

Seuraavaksi täytynee tutustua buddhalaisuuteen.

Dalai Lama:"Yllättävintä on ihminen. Hän uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen terveytensä takaisin. Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudestaan, ettei hän nauti tästä hetkestä. Seurauksena on se, että hän ei elä tässä eikä tulevaisuudessa. Hän elää ikään kuin hän ei koskaan kuolisi, ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."

17.10.2019

Suurenmoinen viikko. Kumpikin tytär vietti syyslomaa hetken Hukkalassa.


Tuntuu kuin vuosi 2003 oli vain silmänräpäys sitten....


12.10.2019

Noora ja Petri hirvijahdissa ensimmäistä päivää ja Luna pääsi hoitopaikassaan heti töihin. Haravointia riittää muutamaksi hetkeksi.


31.9-4.10.2019

Kello 20 jatkolento Istanbulista laskeutui Tel Avivin kentälle ja tuttu neljän sakki ( Minna ja Esko, Katri ja Jarkko) aloitti lyhyen matkan Pyhällä maalla. Vajaassa tunnissa taksi vei meidät matkamme pääkohteeseen, Jerusalmiin.

Kuukauden etukäteisopiskelu niin juutalaisuudesta, Jerusalmista kuin Israelistakin auttoi meidät kohteesta toiseen tehokkaasti.

Ensimmäisen päivän vietimme pääkohteen pääkohteessa: Jerusalmin vanhassa kaupungissa. Juutalaiset viettivät juuri Ros Hasanaa (uuden vuoden juhlaa) ja Itkumuuurilla oli runsaasti puhäpukeisia rukoilijoita. Muurin takana näkyy Kalliomoskeijan kupoli. Muslimien moskeija-alueelle pääsivät vain Mekkaan päin rukoilevat.


Itkumuurilta suuntasimme Via Dolorosalle, joka päättyy kristittyjen merkittävimpään paikkaan, Pyhän haudan kirkkoon. Kohtasimme runsaasti varsinkin venäläisiä , jotka kumartuivat koskettamaan kohtaa, jossa Jeesuksen risti oli ollut. Itse hautaa olisi päässyt katsomaan vasta tuntien jonotuksella.

Kansalaisuuksien ja kielien sekamelskasta nousimme ainoaan pääsymaksulliseen kohteeseen ja tutustuimme uuteen ja vanhaan kaupunkiin muurilta. Onneksi muuri oli paikkapaikoin hyvinkin turvallinen kävellä.

Toisena päivänä nousimme Oljymäelle. Sieltä saattoi nähdä niin Kuolleen meren, muurin palestiinan rajalla kuin toisaalta juutalaisten hautausmaan. Meille merkittävin paikka oli Getsemanen puutarha, joka oli aidattu puutarha-alue. Vanhimman oliivipuun väitetään olevan 2000 vuotta vanha.


Beetlehem on vain kahdeksan kilometrin päässä Jerusalmista. Matka taksilla sujui vaivattomasti myös rajanylityksen ohi. Palestiinalaisten puolella bruttokansantuote on huomattavasti alhaisempi ja se näkyy selkeästi katukuvassa. Jeesuksen syntymäkirkko on säästynyt tuhoilta ja siellä on pidetty jumalanpalveluksia säännöllisesti 300-luvulta saakka. Päivän päätteeksi tutustuimme holokausti-museoon. Uskomaton epäinhimillisyyden seikkaperäinen tarina päättyy teranssille, josta on toivoa antava näkymä.


Kolmantena päivänä seikkailimme Jerusalemin länsipuolella viettäen leppoisaa lomaa helteessä. Päädyimme markkinatorille, jossa ostaminen oli vaikeaa kielen ollessa yhtä hepreaa. Israelin hintataso on yhtä järkyttävän korkea kuin Suomessa. Rajallisten luonnonvarojen vuoksi Israel on painottanut korkeaa koulutusta ja ollut tutkimuksen kärjessä tietotekniikassa, viestinnässä ja biotieteissä. Lähi-Idän Piilaakso?

Perjantai aamu alkoi varhain, koska lentokentällä täytyy olla kolme tuntia ennen lennon lähtöä. Nuori nainen haastatteli meidät ryhmänä kysyen sukulaisuussuhteitamme, olimmeko pakanneet laukut itse ja olimmeko olleet koko ajan pakattujen laukkujen kanssa. Vastauksemme olivat riittävät ja saimme luvan poistua maasta.

Mm. tämä näkymä, juutalaisuuden tunnusmerkit ja uskomaton historia antavat paljon pohdittavaa monelle lypsykerralle. Mahdollisuus oppia uutta antaa erinomaisen syyn tehdä työtä.


22.9.2019

Puolukkaretki Linnaharjulle oli lähinnä Vieremä ja ProAgria sankkojen ulkoilutusta perin viileässä säässä. Seura ja liikunta olivat kyllä sitäkin mukavanpaa.


8.9.2019

Lähiruokaa parhaimmillaan. Luumupuun sato on ennätyksellisen runsas ja makea!


28.8.2019

Mikko Harjun lyriikassa vanha kyyninen ajatus on käännetty päälaelleen. Huippua!

"Joka kuuseen kurkottaa, voi kaiken saavuttaa,

Anna mennä, lennä vaan,

Rohkeus on ilmaista, voit kaiken tuhlata..."

27.8.2019

Kolmas Yuval Hararin teos oli kuin kertauskirja. Pitkä ja antoisa matka hänen ajatuksiin ja mielipiteisiin aiheutti ahdistusta ja toisaalta suurta helpotusta. Suosittelen lämpimästi tajunnan laajentamista jerusalemilaisen historian professorin kanssa.


25.8.2019

Varma syksyn merkki. Noora ja Petri valmistautuvat hirvijahtiin.


22.8.2019

Niin kaunista!


21.8.2019

Pohdimme opettajuutta.

Oppivelvollisuus pitäisi olla oppioikeus! Mutta mitä muutakaan kemia ja matematiikka ovat 13-15 vuotiaalle kuin tikkua kynnen alle. Noora saa olla aikamoinen taikuri, että saa innostettua kuulijakuntansa jaksollisesta järjestelmästä.

20.8.2019

Vesilintulupa auki, saaliina kuusi tavia = hyvin pientä puolisukeltajasorsaa.

13.8.2019

Hiski-herra ja Luna-neiti kävivät rokotuksessa. Nooralla oli sopivasti aamupäivä vapaata - hän on lehtorin sijaisena syyskuun alkuun Jussi Aholla opettaen matematiikkaa ja kemiaa. Johanna aloitti työt Vieremän eteläisellä koululla aivan pienimpien kanssa.

Mikä upea etu heillä onkaan reflektoida kokemuksiaan!


27.7.2019

Asuinrakennusta suurempi vaahtera, paras mahdollinen päivänvarjo pöjöpoudalla ja hikihelteellä.


25.7.2019

Tässä he nyt ovat; lumoava Luna, kohtaloonsa tyytynyt Fanni ja vahvaluontoinen Lankinen.


23.7.2019

Saimme odotetun vieraan Mikkelistä. Hänestä inspiroituneena ja hänen kanssaan ihastelimme Hällämönharjun maisemia. Vieraamme ikuisti meidätkin kuten monta muuta kaunista maisemaa ja yksityiskohtaa äärimmäisen taitavasti.


21.7.2019

Lankinen oli viikonlopun vietossa maaseudulla ja puutarhavattuja pääsee poimimaan!

16.7.2019

Fanni ja 8 viikkoa vanha Luna. Kaunis valkoinen paimenkoira on Nooran ja Petrin oma.


13.7.2019

Fanni 8 vuotta ja Lankinen 10 viikkoa.


8.-11.7.2019

Kesälomalla täytimme sivistyksestämme Tallinnan kokoisen aukon. Nukuimme paljon ja söimme vielä enemmän. Erittäin viileä sääkään ei verottannut leppoisan loman kiitettävää arvosanaa.


5.7.2019

Pölhälästä toiseen. Koljonvirran näytelmä ei ollut kotiteatterin veroinen.


30.6.2019

Hararin Homo Deus-kirja etenee hitaasti, mutta varmasti. Siitä inspiroituneena emäntä säntäsi kuulemaan liberaalin humanismin synnyttämää vastavoimaa. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen piti juhlapuheen Mansikkaniemen maakuntajuhlilla. Mielenkiintoista.

26.6.2019

Työmatkan maisema.

Upea, savolainen ja hirmu varhainen kesäaamu.


25.6.2019

Kovalla tahtotilalla voimme tehdä pikavisiitin Kuopioon lypsyjen välillä. Teimme tupatarkastuksen Nooran ja Petrin uuteen kotiin Petosella. Omena oli ihanasti pudonnut puun alle ja kaikki oli niin kaunista ja yhteensopivaa. Nooran valitsema ja toteuttama jauhelihapiiras oli todella herkullista!

22.6.2019

Nyt meilläkin on Suomen suosituimman koirarodun edustaja - tyttären koira. Johannan ja Oskun corgi Lankinen kävi juhannusaterialla Hukkalassa. Aivan huikean super hyper ihana!!!


14.6.2019

Joimme Askon synttärikahvit ja katsoimme keittiön ikkunasta pulleaa rusakkoparia vehnän oraassa.

9.6.2019

Rapsakka ukkoskuuro kasteli helteen ja ilma jäähtyi aina välihousu-keliin saakka. Isäntä etsi ja löysi kaksi salamointia ja jyrinää karkuun säikkynyttä vasikkaa.

7.6.2019

Isäntäväki yö-hippasilla helteen kanssa kun mökki oli aivan liian kuuma nukkua...

6.6.2019

Huikea helle. Laitoimme Katrin kanssa hautoja ja samalla innostuimme laajempiin kukkaostoksiin. Pelakuut ikkunalaudoilla sitten kesän 2014. Omenapuut runsaalla kukalla samoin kuin uudet alppiruusut.


23.5.2019

Pihamaalla kasvaa aivan uusi puu - Mongolian vaahtera. Nooran tavaroita on piiloteltu, pesty ja pakattu. Kesäkuussa tapahtuu jälleen muutto - Kuopioon hieman suurempaan asuntoon. Nyt kotiosoitteena on Komulantie:)

18.5.2019

Kylätalo Koivula toimi leirikoulu paikkana erinomaisesti ja vietimme huikean hauskat juhlat Johannan ja menoon satasella heittäytyvien vieraiden kanssa.


Ukki ja mummo saivat ensimmäisen maisterin ja näistä neljästä voi olla vain ilolla ylpeitä. Voimisteluluokassa oli akateemista naiskauneutta hämmentävän paljon Johannan opiskelukavereiden asetuttua puolapuille.

Onnellinen perhe Luttinen.


17.5.2019

Vadelmaiset suklaakakut odottavat jääkaapissa ja usea kilo paahtopaistia on paistettu. Katri-sisko on jälleen kerran pitokokin apuna leirikoulu-juhlien valmisteluissa.

13.5.2019

Positiivinen valinnanvaikeus lukujärjestyksestä.


12.5.2019

Ätienpäivä ei voi sujua paremmin. Niilo-ukki tarjosi meille runsaan lounaan Puomilassa, Osku vaihtoi vessaan uuden valaisimen ja Kaisa-mummo oli tervehditty jo edellisenä päivänä. Onnittelukortti oli ihastuttavan kemiallinen.


5.5.2019

Lunta ei tullut aivan metriä, mutta riittävän paljon kohtuullisen kylmän tuulen kanssa.

Sunnuntai sujui suunnitellessa - juhlia odotellessa:)

Vanha läppäri sai sisälleen uuden kovalevyn ja toimii nyt huomattavasti nopeammin. Nooran Petri osaa!

Tulevaisuuden skenaarioissa on ohjelmoitu navettarollaattori anopille...

2.5.2019

Pihamaa on haravoitu, satakoon vaikka metrin lunta!

30.4.2019

Vapun aaton vietimme parhaassa mahdollisessa seurassa Luvejoella. Siellä pääsimme katsomaan livenä majavan patoa.


Katrin kissa ja koirat seurasivat meitä tekojärvelle vaikeakulkuisessa maastossa.


24.4.2019

Viime syksynä tilatut alppiruusut ja jasmikkeet saapuivat Hankkijalle. Innostuneena opiskelemaan istutusta ja hoitoa?

22.4.2019

Pääsiäisen herkut on pian valmistettu ja nautittu. Avonaiset hatsapurit pääsivät jatkoon ja tänään avaamme pashakakun. Noora oli navetta-apuna ja Ruka-vasikka sai toimia pääsiäistipuna suloisesti pehkupaali-pesässään.


17.4.2019

Kun musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Vallankin vehnän domestikaatio on toiminut alkusysäyksenä maapalomme kansoitukseen. Teos herättelee tunteita...


16.4.2019

Vaalikohmelo.... Vietimme valvojaiset Katrin ja Jarkon kanssa jännäten tappiin saakka suurinta puoluetta ja väsymys iski vasta päivän kuluttua. Koko perheemme oli kiinnostunut vaaleista ja mikäs sen jännempää - kuin vaalien tulos!

13.4.2019

Noorakin valmistelee tunteja paksu kirjapinkka apuna. Lisäksi tietokonesovellukset - huh huh...


10.4.2019

Johanna sai odotetttua postia ja palkankorotuksen maisterin papereilla. Lisäksi Kiuruveden sijaisuus jatkuu lukuvuoden loppuun! Onnea meidän Hanskille!

30.-31.3.2019

30 vuotta sitten sain kaksi todella hyvää ystävää. Meillä kaikki olimme maaseudun kasvatteja ja me kaikki kolme tykkäsimme kotitaloudesta. Mikään ei ole muuttunut, ainoastaan puhuttelu. Tulkaahan rouvat, niin lähdetään lypsylle!


19.-25.3.2019

Dominikaaninen tasavalta, Puerto Plata ja kokeeksi isäntäpari kaksistaan:)


Tämän helpommaksi ei lomailu voi enää mennä. Aurinkoa oli takuuvarmasti ja erinomaista ruokaa ja kahvia tarjolla koko ajan. All inclusive ja ikä näyttävät sopivan yhteen vuosi vuodelta paremmin.

Puerto Platan maamerkki on Isabel-vuori jonka päällä nököttää Kristus-patsas ja josta aukenee näkymä 150 000 asukkaan kaupunkiin.


Kulttuuriretki maaseudulle oli antoisa. Saimme nähdä kaakaon kasvavan ja suklaan valmistuksen. Ihastelimme katkeamatonta kylmäketjua pienessä juustolassa muistaen sen tosiseikan, että juusto on juuri lämpimän maan vahingossa keksitty tuote. Näimme nerokkaan kaktusaidan ja sen erittäin vaatimattoman elämän maaseudun kylässä, jossa upea äitikana hoiti isoja poikiaan.

Puerto Platasta jää muistoihin loppumattomat hiekkarannat ja kiireettömät hetket hyvän ruoan äärellä.


12.3.2019

Vihdoinkin jonkin sortin suursiivousta / pölyjen pyyhintää. Keväinen aurinko on armoton indikaattori!

6.3.2019

Johannalla oli ensimmäinen opettajan hiihtoloma ja laskimme yhteensä 17 pulkkamäkeä.

Samalla tulee suoritettua fyysiset testit. Juuri tällä hetkellä ei näy esteitä jatkaa lannan ja maidon separointia maailman tappiin.

1.3.2019

Heken savusaunasta possun ulkofilettä ja naudan paistia. Mainio kyytipoika porkkanoille!

24.2.2019

Tänä talvena olemme nauttineet useasti paahdetuista juureksista; perunat, bataatit, palsternakat, sellerit ja porkkanat öljypyöräytyksen jälkeen uuniin 20 minuutiksi. Helppoa, nopeaa ja herkullista!

22.2.2019

Vietimme mukavaa päivää Kuopiossa Nooran ja Petrin kanssa. Matkuksen kirjakaupasta lähti mukaan ajatuksia herättävä kirja. Emännän tavoitteena on venyttää kärsivällisyyttä ja tässä teoksessa on monta hyvää neuvoa punaiselle persoonalle = suurimmalle idiootille:)


Anna-lehden sivulla on nopsa testi oman persoonallisuuden saloihin.

17.2.2019

Maapähkinävoilla maustettu lihapata maistui ulkomaille. Puuttui vain 30 asteen lämpötila. Nam. Lisäksi paahdetut juurekset ja varsinkin punajuuret ovat pesineet meidän ruokalistalle.

16.2.2019

Viikon 8 Anna-lehdessä oli emänälle sopiva horoskooppi koko vuodeksi tai vuosiksi.

9.2.2019

Kolmas ja tällä kertaa viimeinen loma-aamu venyi pitkäksi peiton alla sähköjä odotellessa . Tykkylumi on kaunista katsoa...


26.1.2019

Napakat pakkaset pakottavat mökkisille. Onneksi Noora ja Petri tuo eloa ja oven käydessä talo tuulettuu.

19.1.2019

Hatsapuria, sieniruukkua ja blinejä, itänaapurimme valikoimasta löytyy upeita herkkuja Hukkalan koekeittiöön. Sitä ennen olimme ihastelleet jälleen kerran mäkimaisemien kauneutta 20 asteen pakkasessa. Ja vaikka pihassamme on lähes joka viikonloppu LVI-saato.fi, ei se tarkoita että meillä on aina remontti!


17.1.2019

Joululiinat on pesty ja silitetty odottaamaan seuraavaa joulua. Olkoonkin se paljon puuhaa pihan ja navetan välillä - on se niin ihanaa aikaa!

Juuri nyt istumme Johannan kanssa keittiön pöydän ääressä hänen kirjoittaessaan gradua ja Eskon lypsäessä lehmiä. Leppoisa tammikuun hämärän hetki... ja raikas tunnin ulkoilu kuutamolla.


6.1.2019

Mikä ihana tapaaminen! Kummitytär ja kummi kumpikin kihloihin joulun aikaa! Sen jälkeen viritimme kuvaajan korkealle ja ihastelimme Johannaa ja Oskua!

Olemme saaneet niin paljon.
Olemme saaneet niin hyvää.
Toisemme.