Lokakuu

 16.10.2009

Kaivuri on heilunut lähietäisyydellä jo toista viikkoa. Esko on teettänyt salojia sinne ja tänne. Murtokorven tilusjärjestelyn myötä on tehty useampikin oja ja lisäksi muitakin rästissä olleita ojituksia. Esko teetti myös vuoristopeltoa, kyseinen lämpäre on kuulema vasta saran pää :) Nyt Yrjö Hukkanen kaivaa uuden navetan ympärillä. On kiva juttu saada työpaikkamme maasto-olosuhteetkin kuntoon.

Navetalla on ollut huisketta poikimisten kanssa. Nyt saimme onneksi jo lehmävasikoitakin ; Ehveli, E-leilei, Elsa ja Elosalama. Poikimakarsinassa on vieläkin pari hiehoa odottaen h-hetkeä. Itsekseen kulkeva lantarobotti on todella vaarallinen vastasyntyneille ja niinpä haudomme poikivia peränurkassa. Lisäksi jouduimme suurentamaan umpilehmä-karsinaa, siellä on toistakymmentä rouvaa lomailemassa. Ja asemalla käy silti yli 80 lypsävää!

Vuosi uudessa navetassa alkaa pian umpeutua. Aika on kulunut kuin siivillä ja monenmoista olemme nähneet. Ensi viikolla alkaa Eskon himohomma - hirvenmetsästys. Toivottavasti se hieman pysäyttää meidän huippukiireistä isäntää. Uusi isompi navetta avaa uusia haasteita monella muullakin taholla kuin lypsyasemalla. Ja se näkyy ja tuntuu...

26.10.2009

Hyvät työntekijät ovat kyllä loistava asia. Nyt kun Esko lomailee toista viikkoa, niin tuntuu hyvältä jakaa vastuuta. Kaisan kanssa on niin helppo ratkoa solu-sudokua, Kaido hoitaa raapparobottia, Santeri viuhtoo vanhalla navetalla ja ukki tietenkin valmistaa apetta. Lisäksi meillä on Kaisan täditettävä Essi Tet-viikon vietossa. Jaaa... työnsuunnitteluun kuluukin sitten aikaa.

31.10.2009

Kaikki sujui hienosti, ei ongelmitta, mutta ongelmanratkaisuineen :) Kuluneen viikon maanantaina nupoutimme 7 lehmä vasikkaa, joita Essi hoiti todella hienosti. Tiistaina siirsimme 6 hiehoa vanhaan navettaan ja keskiviikkona laadimme jalostussuunnitelmaa koko päivä. Torstai menikin sitten huokaillessa. Nyt itse isäntäkin on palautunut Tanskan maalta ja normaali elämä voi jatkua. Ison huushollin pyörittäminen vaatii joustavaa organisointia ja vastuun jakamista osaaville työntekijöille. Myös töiden priorisointi on tärkeää, lepo ja vapaa-aika eivät saa jäädä kokonaan lehmän jalkoihin.

 

 tiluksia_lokakuulle.jpg