Elokuu

11.8.2009

Aika rientää kuin siivillä ja olemme saaneet nauttia hyvistä säistä. Niinpä toinen säilörehun korjuukin sujui todella rivakasti kuivilta pelloilta. Urakoisijamme vaihtoi silppurin noukinvaunuun ja niinpä 77 hehtaaria oli valmista 4 päivässä. Ja ehkäpä omat rehut riittävät ensi talven 200- päiselle karjalle. Navetallekin on tullut uusia vasikoita mm. Erdbeere ja Erbse, saksalaiset Mansikka ja Papu :)

18.8.2009

Saimme karjanhoidon kokeesta edes yhden kympin, kun juhlimme 9 kertaa poikineen Mimosan 100 000 litraa. Niinpä on aika kiittää kaikkia heitä, jotka ovat tehneet osaltaan mahdolliseksi meidän uskomattoman juhlapäivän. Erityskiitokset karjanhoitaja Kaisallemme unohtamatta Anitaa, Esaa ja Liisaa, Artoa, Marjukkaa ja Keijoa. Sekä laajaa muuta maatalouden ja karjanhoidon tukijoukkoa.

Mimosa on ostettu vasikkana Kaisan ja Katrin maatalousyhtymästä ja Mimosa kuluu tuohon samaan 100-tonnarisukuun, kuin Katrin kaikki kolme juhlalehmää. Mimosalla on ollut hyvä utareterveys ja loistava tiinehtyvyys. maitoakin on tullut enemmän kuin 10 000 litraa vuodessa. Ja ennen kaikkea, sisukas rouvamme kesti vanhoilla päivillä muuton uuteen navettaan. Hienoa!

25.8.2009

Pahoin pelkään, että tänään alkavat puinnit. Omaa viljaa meillä ei ole, vaan ostamme sitä pellolta suoraan murskattavaksi. Eilen otimme sisälle 20 pienintä ipanaa ja Kaisa oli laskenut, että melkein 30 eläintä saa myöhemmin majapaikan vanhasta navetasta. Mimosakin toipui juhlista hyvin, vetimet olivat vain saaneet aurinkoa turhan paljon. Niin, nyt on juhlat juhlittu ja töitä tehtävä on.

26.8.2009

Haimme Vornasen niityltä 20 kaunista hiehoa keittiön ikkunan taakse. Kaisa kulki edeltä jauhosankon kanssa ja me muut karjapaimenet yritimme pysyä perässä ;)

28.8.2009

Suomen toinen DeLavalin robottikaavin tuli asennettua meidän navettaan. Siellä se nyt toivon mukaan aivan itsenäisesti ilman ketkuiluja suorittaa sille määrätyt 5 ajokertaa puhdistaen lantakäytäviä. Ja tavoitteena on kuivemmat sorkat.

31.8.2009

Ensimmäinen syyspäivä ilmojen suhteen ja niinpä laitoin jo leivinuuniin tulen. Navetalla on kohtuullisen rauhallista, lypsyllä käy 81 lehmää ja melkein 10 on ummessa. Vuosi sitten meidän navetassa ei ollut edes kattoa päällä! Ja hyvin on siitä huolimatta ehditty lisätä karjaa ja kokemusta. Hyvä kesä on takana ja uskonpa, että tänä syksynä laskeudumme talvilepoon hissukseen.

mimosa_ja_kaisa.jpg