Vuosi 2013

31.12.2013

Työnteko todellakin vapauttaa. Uuden vuoden vastaanottaminen sujui suloisesti elokuvan äärellä, " KEKKONEN TULEE" oli vielä kohtuullisen lyhyt sellainen. Ja niin emäntä pyllähti punkkaan ennen kahdeksaa. Päivä paras hetki!

29.12.2013

Isäntä kaatui peti-potilaaksi sunnuntai-iltana. Joo, heikot sortuu ja vahvat jää, kun emäntä pyllisteli puolilta öin navetalla lehmien poikimisten tiimoilta. Onneksi Noora oli jo kaverina. Hoh hoijaa...

27.12.2013

Noora vietti vaudikkaan yön vessan tienoilla, noro-virus jylläsi oikein totaalisesti. Toivottavasti tauti ei iske työtä tekeviin tai ainakin vuorotellen...

Johanna lähti urhoollisesti uuden vuoden juhlintaan viideksi päiväksi. Jännällä odotamme, veikö neiti taudin koko juhlivaan porukkaan:)

21.12.2013

Tänään tyttäret aloittavat joululoman ja aloitamme Hukkalan pyörremyrsky siivouksen, koristelun ja ruoanlaiton. Onneksi meillä kaikilla on omat inhokki ja halu-hommat, ettei imurista tarvitse tapella.

Nyt haluankin toivottaa kaikille meidän kotisivujen lukijoille rauhallista joulun aikaa! On kiva huomata, että juttujamme luetaan!

joulupukki_murtokorvessa.jpg

20.12.2013

Isäntä ja emäntä yksissä tuumin jouluruoka-ostoksilla heti aamu tuimaan, jolloin kaupassa oli vielä väljyyttä. Sen jälkeen ostimme uuden vuoden raketin, käytimme taivaalle ammuttavat eurot keittiö-tablettiin. Siinäpä meille haastetta pysyä kehityksen kelkassa.

19.12.2013

Ja tässäpä linkki Valion bogiin

UUDET PERINTEET

14.12.2013

Nyt mamma on kyllä tosi ylpeä ja iloinen! Noora kokkasi ja valokuvasi Johannan kirjoittaessa tarinan ja näin jouluinen Valion blogi-juttu on julkaisemista vaille valmis. Eskolle jäi maistelemisen vaiva:)

Samalla suunnittelimme joulumenun ja pitkähän siitä tulee kaikkien toiveita kuunnellessa. Jälkiruoaksi saamme Bailey´s panna cottaa

baileys.jpg

12.12.2013

Koulunkäynnin hurmoksessa meinaa unohtua kokonaan vuoden tärkeä juhla... Isäntä avusti joulupostimerkkien liimaamisessa kortteihin:)

4.12.2013

Ensi kesän kesätyöntekijä on varmistettu, saamme jälleen nuoren itävaltalaisen naisen tiimiimme. 14 viikkoa on pitkä aika puhua englantia, mutta meiltähän se sujuu, ainakin sen jälkeen. Tervetuloa Carina!

3.12.2013

Isäntä livahti iltapäivällä Liperiin ja viipyi siellä puolille öin. Projektin nimi on HISKI, rotu jämptlannin pystykorva ja yhteistyökumppani Asko-veli:)

2.12.2013

Piipahdimme Delvotestin rajoissa Vänninmäellä katsomassa uutta robottinavettaa. Hieno työpaikka hienoille yrittäjille!

Samalla tapasimme sukulaisia sekä koko joukon meitä viihdyttäneitä pikkujoulusankareita.

30.11.2013

Tuottajien pikkujoulussa oli äärimmäisen hyvää seuraa - kiitos kaikille meitä viihdyttäneille:)

26.11.2013

Emäntä nukkui 11 tuntia! Odotettu loma alkoi jouluverhojen vaihtamisella. Illalla on ohjelmassa Raskasta joulua-konsertti koko 5 henkisen perheen voimin:)

Konsertti oli hieno kokemus!

Tulkoon joulu!

24.11.2013

Hurjan hauska aamupäivä! Aurinko pilkisti juuri sopivasti meidän valokuvaus-sessioon, kun otimme joulukorttiin kuvat. Tuskin maltan odottaa julkaisua!

23.11.2013

Nyt onnisti - lihapula taas kauempana. Isäntä sai tämän syksyn ensimmäisen jäniksen. Rouva Luttinen sen sijaan tavaa 400 sivun tiiliskiveä; Lehmästä leopardiin. Eläinlääkärien muistelmat ovat todella koskettavia.

20.11.2013

Kyllä Fanni-mopsilla on nyt suuret tehtävät, kun pikku vintiö saa tehdä sekä kissan että hirvikoiran hommat. Näin vähinä ei Hukkalan pikku-eläimet ole ollutkaan sitten aikoihin. Iita-koirahan on oma-aloitteisesti muuttanut Silja-mummun luo:)

11.11.2013

Vietimme juhlapäivää Evakkokeskuksen naapurissa, kun Kaisa-mummu täytti 70 vuotta. Meillä oli oikein maukas, mukava ja laulupitoinen päiväsydän.

kaisa_70_vuotta.jpg

7.11.2013

Kyllä ne nitrot olisivat tarpeeseen, kun katselee tätä uutta, avaraa maisemaa. Tiesin, että tuon metsän hakkaaminen on kova paikka, mutta että näin kova!

Onneksi hyvä ystäväni lohdutti pian kasvavalla vatukolla ja lupauksella tulla vatustamaan kanssani. Siinä samalla hän kertoi, että paras oppi, minkä hän on saanut isältään, on työn tekeminen. Siispä...

Täytynee käydä härkää sarvista kiinni ja yrittää motivoida meidän nuoria naisia enemmän reippaisiin maa- ja metsätaloustöihin. Navettavuoroja jaetaan näin ensi hätään ja kesän koittaessa taitaa olla metsän hoidollisia toimenpiteitä. Vieläköhän saa avojuurisia kuusentaimia?

Isäntäkin nauttii ystävän seurasta, lomapäivä sujuu jänismetsällä.

uusi_nakyma.jpg

4.11.2013

Onneksi moto ei jyskäkään läpi yön eikä pyhinä. Niinpä koko valkeus ei ole vielä saapunut. Tiedustelin isännältä, mihin vapautuneet varat käytetään. Mhhh... myyntiveroon menee ihan huimasti, sitten kuulema siemeniin ja kasvinsuojelu-aineisiin.

hakkuu_jatkuu.jpg

31.10.2013

Voi video, mikä päivä. Nyt se sitten tapahtuu, maisema muuttuu keittiön ikkunasta katsottuna. Nyt kun yön kuuntelemme tuota maailmanlopun möyrinää, lienee aamulla avara maailma edessä. Tämä taloudenvakautus / metsänhoidollinen toimenpide vaatii jo melkein nitroja.

satumetsan_kuolema.jpg

30.10.2013

Lehtiharavan heilutusta! Noora osti mammalle rautavartisen työkalun, puisista tuli pilkkeitä alta aikayksikön.

Eipä olisi passanut kehua, rautavartista murtui lapa:(

23.10.2013

Hienoa! Ukki ja mummu lähtivät hetkeksi Rokualle rentoutumaan. Niilo on ahkeroinut koko syksyn joka ikinen aamu apetta ja rientänyt sieltä sitten kyntämään.

Meidän valkoinen hirvikoira on muuttanut isovanhempien luo jo loppukesästä. Nyt Iita vartioi tyhjää taloa ja odottaa Siljaa kotiin.

21.10.2013

Nytkö se sitten loppui? Eilen oli kaatunut sarvipää ja se ainokainen hirvilupa on käytetty. Tosin tämä on epävarmaa tietoa, isäntää ei juuri näy ja kuuluukin vain yöllä kuorsauksen merkeissä.

17.10.2013

Enää kaksi yötä, sitten alkaa hirvijahti!

Johanna sen sijaan matkusti Berliiniin, hänen vaihto-oppilas ystävä asuu siellä. Ihanan omatoiminen nuori nainen, mamman ei tarvinnut muuta kuin maksaa lentolippu.

13.10.2013

Emäntä toivoi kovaa tuulta se toive toteutui pyhänä. Lähes kaikki lehdet poistuivat tontilta automaattisesti, paitsi tammen:(

10.10.2013

Tammikin on vihdoin syysasussa, kun vielä riisuisi itsensä. On hirmu hienoa omistaa näin iso pihamaa, haravointia riittää lumen tuloon saakka...

tammi_lokakuussa.jpg

6.10.2013

Viikonloppu taas onnellisesti ohi. Emännällä oli lomaa, mutta tyhmä pää ja vietti loman kotonaan... Isäntä sen sijaan piipahti Pemolaisten luokkakokouksessa. 20 vuotta on kulunut sukkelasti. Johanna tuurasi isäänsä nättinä ja näpsäkkänä navetalla.

johanna_haalareissa.jpg

23.9.2013

Meijeritilipäivän kunniaksi Noora sai oman kulkupelin. Peugeot 206 ei ole vain mikään maastoauto, joten kotiinkin on tultava hissukseen Karankamäentien montuissa.

22.9.2013

Isäntä sunnuntain tunnelmissa...

esko_janismetsalla.jpg

19.9.2013

Eipä voisi paremmin sattua. Emäntä alkoi kulkea jo pelkällä sisulla ja pahalla päällä, kun lomatoimistosta tuli lomittaja-tarjous pariksi päiväksi. No jaa... ensimmäinen vapaa aamu meni melkein sydänkohtauksen partaalla, kun isännän herätyskello soi neljän jälkeen. Meni ainakin tunti, ennen kuin syke tasaantui ja emännyys vaipui vielä hetkeksi unten maille.

PS. Anoppi osti kellon vävylleen...

eskon_heratyskello.jpg

18.9.2013

Kummalakin tyttärellä taas eväsretki, nyt vuorossa englannin kirjoitukset. Nyt jännittää, menikö Uusi-Seelanti- ja Kalifornia-rahat kankkulan kaivoon?

16.9.2013

Nooralla lyseon eväsretkipäivä biologian kirjoitusten merkeissä.

14.9.2013

Lisenssit kohdallaan, Noora ja Esko ampuivat hirvimerkin onnistuneesti heti eka kierroksella.

13.9.2013

Katri-sisko antoi hirmu hyvän vinkin ylimääräisen vapaa-ajan viettoon. Niinpä isosisko on nöyrästi kontannut koko viikon putsaten kiveysten välejä...

10.9.2013

Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat meidän osalta. Kumpikin tytär osallistui englannin kuunteluun istuen perätysten.

9.9.2013

Isä vei Nooran aamulla Iisalmeen. Nyt koko perheen suuri toive on löysätä jostakin muutama tonni, jotta uudelle ajokortin omistajalle saadaan oma kulkupeli. Alkaa kuskaamiskiintiö olla täpötäysi - puolin ja toisin:)

Ja mehumaija pihisee jälleen; Nissilän Linnaharjun puolukat. Nam!

7.9.2013

Tyttäret kotona. He olivat auliisti jakaneet jo aamulypsyvuorot, mutta mamman mielestä syksyn yo-kirjoitukset ovat tarkeämmät. Siispä keittiön pöydän ääressä on englannin piiri.

Tyttöjen luokanvalvoja on ohjeistanut abiturientit seuraavasti; kotitöihin ei saa osallistua, sen sijaan vanhemmat voivat tuoda voileipiä opiskelijalle. Äidit ovat jaksaneet vaihtaa vaippoja ja syöttää 2 vuotta, nyt muutama viikko on pieni juttu:)

31.8.2013

Aivan upean pitkä kesä, helteet alkoivat toukokuussa ja aurinkoa on riittänyt tänne saakka. Tuota valon voimaa onkin tarvittu kesän temmellyksissä ja pennin venytyksessä. Nyt iltojen pimetessä emäntä nauttii vaahteraan viritetyistä kynttilälyhdyistä.

PS. Noora lähti Asko-setänsä kanssa iltalennolla.

kynttilalyhdyt.jpg

26.8.2013

Seuraavat kaksi viikkoa Buranaa ja Beroccaa, työnilolle!

puintia_odotellen.jpg

24.8.2013

Jihuu! Nyt puutarhavatukkokin on karsittu ja lannoitettu, samoin kaikki muutkin pihan puskat. Viidakko kasvakoon:)

23.8.2013

Mamma ja pappa Luttinen kävivät Pesällä tupareissa, kun kumpikin tytär asuvat nyt onnellisesti samassa osoitteessa. Keittovuorot on jaettu ja siivousvuoroista tapellaan:)

20.8.2013

Systerit keräsivät jo seuraavankin syksyn herukat! Hukkalan puutarhassa oli hurja talkoopäivä ja saaliiksi tuli 3 peräkärryllistä oksia marja- ja koristepensaista. Puutarhavatukko on vielä koskematta...

Siinä samalla kuuntelimme kello 12 aikamerkin, joka tuli hieman myöhässä. Esko ja Asko ottivat aurinkoa Palosenjärven rannalla ja saalistivat perheilleen talven varaksi vesilintuja:)

16.8.2013

140 pulloa valmista höyrymehua komeilee kellarissa. Huoh, se on 20 enemmän kuin viime vuonna ja viikkoa aikaisemmin.

12.8.2013

Kaksi mummua marjassa:) Viinimarjapensaista kuului mukava porina koko päivän, kun Kaisa ja Silja näpläsivät punaisia viinimarjoja. Nyt onkin sankko poikineen odottamassa mehustusta.

Ja pitkästä aikaa emäntä lämmitti leivinuunin ja teki isännän toiveesta kaalilaatikkoa. Kuuliainen vaimo:)

10.8.2013

Mehumaija pihisee hellalla ja Murtomäeltä kuluu ankara tulitus - isäntä istuu kyyhkypassissa kaverinsa kanssa. Ja jälleen kerran on perheen ruokahuolto turvattu:)

Vallankin tämän pikkuruisen perheen:( Tytöt pakkasivat loput kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät kaupunkiin. Maanantaina alkaa lyseon viimeinen vuosi ja ankara valmistautuminen yo-kirjoituksiin.

Mitenkähän sitä tottuu taas siihen, että tavarat pysyvät paikallaan?

6.8.2013

Iltapäivällä saimme nauttia Maatalouden edistämissäätiön hallituksen seurasta ja esittelimme heille niin navetan kuin tilusjärjestelyn. Illaksi kutsuimme samoille kakuille tädit ja mummut, jotka lahjoivat Nooraa taas yli kaiken. Tällä kertaa tulivat höyrysilityslauta, monitoimimoppi ja veitsitukki puukkoineen. Sen jälkeen ryntäsimme marjamaalle ja korkkasimme mustaviinimarjapensaat. Mehumaija soikoon!

4.8.2013

Isäntä rakensi Asko-veljensä kanssa kyyhkymajan. Ensi lauantaina alkaa kauan odotettu metsästyskausi.

Marjastus sen sijaan päättyi. Kunhan kaikki muut kuviot ovat ohi, alkaa kyykkiminen pihapensaissa mehumaijan pihistessä. Mutta näillä keleillä - huh huh...

30.7.2013

Illalla on jälleen muuttokuorman tekoa. Nyt Nooran kimpsut ja kampsut menevät Kauppakadulle, samaan osoitteeseen Johannan kanssa. Siskokset:)

24.7.2013

Juhlimme Eskon synttäreitä Kyrönniemessä. Pastori Jussilainen oli kovin periaatteen mies ja näin kuudes näytelmä tuli nähtyä.

21.7.2013

Hrrrr... olipa raitis ilma patikoida Linnaharjulla. Mutta koiralaumamme nautti perinteisestä herkuttelupäivästä.

17.7.2013

MTK:n sponsoroima ilta Mansikkaniemellä hyytävän kylmässä säässä. Piukat Paikat oli hauska esitys, kevyttä katsottavaa. Se oli sitten viides kesäteatteri...

14.7.2013

Voi sun vattu! Olisipa ollut mukava syödä omia, punaisia ja makeita puutarhavattuja jälkiruoaksi, mutta viitsiikö tuohon sateeseen mennä poimimaan?

13.7.2013

Ja taas istuimme ehtoolliskirkossa, kolmannen kerran vähälle aikaa. Tällä kertaa saimme osallistua Eskon veljen tyttären konfirmaatioon ja täytyy myöntää, että Vesannon ehtoollisviini-annos oli suurin:) Iltapäivällä saimme nauttia herkullisesta ruokatarjoilusta seuran ja sään olessa aurinkoinen.

10.7.2013

Noora kotiutui iltapäivällä, kolmen viikon matka Kaliforniaan oli ollut hieno kokemus. Ensimmäisen kerran meidän historian aikaan matkalaukku jäi taipaleelle - Lontooseen. Mutta tärkein paketti on kotona:)

Illalla isäntä ja emäntä kiiruhtivat Nilsiän kesäteatteriin katsomaan NISKAVUOREN HETAA. Kahden tunnin näytelmä oli taattua tavaraa, pääosan esittäjä täydellinen. Tämä tunnemyrsky kiilasikin tämän kesän katsotuista ykköseksi - ilman irvistelyjä:)

7.7.2013

Hieno juhlapäivä! Joonaksen juhlapäivä sujui aurinkoisissa merkeissä ja valokuvaajana toiminut täti nautti roolistaan - onhan nuoret miehet kuvauksellisia:)

Ja meidän nuoripari sai koeajaa juhlatalon Mersua:)

6.7.2013

Nooran Kalifornian reissukin on kohta lopuillaan. Olen kaivannut kakun tekijää, mutta enemmän harmittelen reissun lyhyyttä. Uskon Nooran viihtyneen hyvin, koska tytöstä ei ole kuulunut juuri mitään muutamaan kuvaa lukuunottamatta.

5.7.2013

Yllätys yllätys - tykkäsimme Aki Kaurismäen "Kauas pilvet karkaavat" näytelmästä Konolanmäen kesäteatterin tekemänä. He taikoivat alkuperäisen, eleettömän ja rankan tunnelman meille nautittavaksi. Eihän kesäteatterissa ole aina pakko nauraa? Suosittelemme!

4.7.2013

Jospa tästä vielä elolle jäisi:) Edessä neljä lomapäivää navetalta -jihuu! Tosin laitoin juuri 7 purkkia kondensoitua maitoa kiehumaan, huomenna teen possua oikein ja nurin, lauantaina kakkuja oikein ja nurin. Sunnuntaina vietämme sitten kunnallispoliitikko-siskon pojan konfirmaatiota.

Illalla ajelimme Pyhäjärvelle katsomaan kesäteatteria. Loma maatilalla oli todellakin sitä, mitä esitteessä luvattiin; ei tiukkapipoisille. Näytelmään oli koottu vitsejä sillisalaatiksi saakka. Mutta miljöö Verkkorannassa on upea.

24.6.2013

Edellisen illan näytelmä oli todella kotoinen; isännällä oli kaksi tytärtä, jalkava ja sanova emäntä ja emännällä kaksi siskoa:) Näytelmää oli helppo seurata ja nauruhermoja kutkuteltiin vähän väliä. Suosittelen Rautavaaran leppoisaa tunnelmaa ja kaunista näyttämömiljöötä. Ja Rautavaaralla on parhaimmat väliaikapullat:)

Nuoriparikin palautui onnellisesti Kalajoen hiekoilta ja juuri nyt he putsaavat noita hiekkoja pois Mersusta.

23.6.2013

Onneksi Noora laittaa usein viestejä rapakon takaa. Ja jotta Noorallekaan ei tulisi koti-ikävä, oli hän heti päässyt tutustumaan Kalifornian maatalouteen:)

Illalla isäntä ja emäntä suuntavat Rautavaaralle. Kesäteatteri-kausi avataan näytelmällä " Sata hehtaaria taivasta". Taidamme lähteä merta edemmäs kalaan.

19.6.2013

Noora matkustaa juuri kielioppiin lätäkön taakse ja Johanna aloitti juhannusmatkansa Kalajoelle. Isäntä ja emäntä viettävät rauhallisen juhannusretriitin. Ohjelma kutistetaan pakollisiin askareisiin, syödään suolakalaa ja leipää ja levätään...

Tänään on myös 20-vuotis hääpäivä. Häävirressäkin veisattiin, että Hän onneen meidät ohjaa ja aikaan vaikeaan... Mitähän tämä nyt olisi?

17.6.2013

Ihana vesisade helli suurta kirjoitus-urakkaa ja juhannussiivousta - ei tehnyt lainkaan mieli puutarhatöihin. Nyt on tarinoitu koko kesän edestä, mutta siivousta ei voine välttää.

Kirjoittamiseen liittyy valokuvaus ja tässä AIVAN IHANA LETTUMESTARI! Silja on pitänyt meidät letuissa 20 vuotta Niilon synttärilahjan avulla.

16.6.2013

Johannan puutarhavajan maalaus jäi näperästi kesken maalin loppuessa. Niinpä itse isäntä ryhtyi puuhaan emäntänsä kanssa ja nurkkalaudatkin tulivat maalattua. Vajaa ympäröivä puutarhavatukko sen sijaan oli niin muserrettu, että päätimme kaataa sen kokonaan. Siinä menivät Silja-mummun marjat pariksi vuodeksi...

Noora puuhailee kaikkea muuta kuin laukun pakkausta. Neiti lähtee isäntäväen 20-vuotis hääpäivänä kielikurssille Kaliforniaan. Ja matkan tarkoitus on opiskella syksyn yo-kirjoituksiin, ei chillailu:)

6.6.2013

Entäpä jos Osku oikeasti ihastuu maalaiselämään ja haluaakin isännäksi? Johanna pisti nenän solmuun:) Mutta aittaromantiikka maistuu kummallekin!

Tänä kesänä laitoimme vähemmän kukkia ja muuta kesäkoristetta - Hukkalan kesä on hienosti juhlaton. Mutta voiko suloisempia luonnon koristeita ollakaan, kun saamme ihastella Katariinaa, Joulua ja Kristallia keittiön ikkunasta?

4.6.2013

Vihdoinkin saimme kesäruokasalin valmiiksi. Vilpoinen autokatos saa ruoan maistumaan paremmalta.

2.6.2013

Tytöt saapuivat kotiin ja kodin rauha muutti takaovesta jonnekin muualle:)

31.5.2013

Muuttokuorma saapui Hukkalaan! Eskolla olikin todella kiireinen päivä; Kivi-Pekan remonttia, muuttokuormaa ja navetointia. Mutta illalla saimme nauttia hyvästä seurasta juhliessamme naapurin uutta, kaunista kokkia.

28.5.2013

Emäntä yli-energisenä. Vielä iltalypsyn jälkeen Fanni-mopsi katsoi kummissaan, kun emäntä säntäsi nukkuma-aitan siivoukseen. Siinä pölyt tupsusi, imuri lauloi ja pesuvesi tuoksui. Nyt passaa neitien aloittaa kesäloma... Tosin aitan todellinen siivoustarve johtuu perjantain muuttopäivästä. Noora jättää Rantakadun asunnon ja tuo tavarat kotiin kesäksi ennen Kauppakadulle muuttoa. Ja jonnekinhan ne huonekalut pitää sulloa:)

25.5.2013

Puutarhapäivä:) Pensashanhikki oli niin risuttunut, että leikkasimme sen kymmenen sentin varteen. Sen jälkeen mamma ja tyttäret ajoivat kottikärryllä uutta multaa ( isäntä toi ihmeen hyvää koti-sellaista) juurakoille ja vettä päälle. Saapa nähdä, mitä meillä on ensi keväänä?

19.5.2013

Ihanaa! Vapaa iltapäivä - loistavaa - upeaa! Niinpä mamma otti tyttärensä mukaan ja suoritti leppoisan 6 kilometrin aurinkoisen kävelyn Murtokorven maisemissa.

18.5.2013

Juhlat jatkuvat:) Tänään säntäämme siskon miehen synttäreille, joita Noora on ollut laittamassa. Äitiä hieman jännittää, miten tytär on selviytynyt pitojen laittamisesta.

14.5.2013

Turhista oletuksista täytyy luopua, tärkeitä asioita on vaalittava, uuden oppiminen on terapeuttista ja tärkeitä on vain hyväksyä ne asiat, joita ei voi muuttaa ( lehmien lypsäminen joka juhannuksena ja jouluna).

Mhhh.. hurja emäntä kertaa näitä asioita Pirkolta saamastaan kirjasta.

13.5.2013

Ja tässä me olemme, Maitoa Maalta-blogin kirjoittajat; Heini, Outi, Anu ja Minna:) Vietimme yhteisen koulutuspäivän Valion pääkonttorilla ja saimme runsaasti neuvoja ja vinkkejä kirjoittamiseen joka jatkuu ja jatkuu. Tulevana suvena saatte lukea mummusta ja muurinpohjaletuista ja urheasta urakoitsijasta:)

12.5.2013

Jotkut asiat eivät tule pelkästään kovalla työllä ja sisulla, vaan ovat todellinen lahja elämältä. Johanna ja Noora ovat sitä meille!

Vietimme hienon äitienpäivän 16 hengen voimalla runsaan ruokapöydän äärellä ja tytöt vastasivat tarjoilusta. Sitruuna-vadelmajäädyke, nam:)

PS. Koiravieraitakin oli kolme:)

11.5.2013

Noora on valmistanut kakku-kimaran ( kolme täytekakkua ), mamma on kuorinut perunat ja siivonnut huushollin ja Johanna tulostaa kevätlaulujen sanoja. Huomenna Esko laittaa lipun salkoon, paistamme pippurihärkää ja nautimme äitienpäivälounaan meille tärkeiden ihmisten kanssa. Hienoa:)

1.5.2013

Esko juhli vappua rauhallisesti kotona Pulla-kissan kanssa, kun emännyys oli englannin kielen opintomatkalla ihan Lontoossa. Sää oli suosiollinen ja sateenvarjo sai olla käsilaukussa. Nyt on nähty Tower Bridge ja Stonehenge, syöty herkullisen terveellinen Fish and Chips-annos. Ennen kaikkea on kuultu paljon aitoa britti-englantia ja saatu lisää syttyjä opiskeluun. Ihanaa!!!

PS: Esko hoiti kotimiehen hommat erinomaisesti, Gerbera oli kukassa ja Pulla-kissa niin pyöreä, että hyvä kun kääntyi enää selältään vatsalleen:)

27.4.2013

Romaani meni katsastamaan autoaan ja katsastusmies kysymään, että miksi sinulla on renkaat kolmella pultilla kiinni? Johon auton omistaja vastasi; " Ka, kokeilin minä kahdellakin, mutta rupes lenkattammaan".

Tänä aamuna rouva Luttinen hurautti mennä Iisalmeen kampaajalla kolmella pultilla ja isännän iloksi lehmänlypsäjä tuli turvallisesti kotiin.

21.4.2013

Huimat vapun verryttelybileet! Aamulla mamma paistoi munkkeja, jotka maistuivat yllätysvieraille. Sitten oli vapun viettoa vasikoilla ja vielä illalla Noora leipoi synttärikakun Johannan murulle.

16.4.2013

Kesän on pakko tulla. Perusteellinen emäntä lankkasi talvikengät kesäsäilöön ja tuuletti villakangastakit. Huomenna on kynttilälyhtyjen peruspesu, piste.

9.4.2013

Kesäloma alkoi - kansalaisopiston englannin opiskelusta. Pitäisiköhän vaihtaa iltadekkarit vaikka lukion englannin oppikirjoihin? Ainakin uni tulisi sukkelammin:)

7.4.2013

Tyttäret ovat osallistuneet reippaasti elannon hankintaan. Navetan yllättävä työvoimapula on herätellyt kummankin neidin aamulypsylle jo kahtena viikonloppuna. Juuri nyt leppoisana sunnuntai-aamuna lapset pelaavat Simsiä ja isäntä katsoo päiväunia lukulasit päässä. On se tarkkaa hommaa:)

Ja tässä tyttärien ja Sims-pelin näkemys Hukkalan isäntäväestä, mopsista ja Pulla-kissasta:)

31.3.2013

Noora kokkasi pääsiäismenun; routapaistia, lohkoperunoita, bearnaisekastiketta ja jälkiruoaksi super-makea hedelmä-pavlova. Noora onkin oikea keittiömestari, mutta esim. imuria hänelle ei pidä antaa. Lomamatkamme aikana pölynimuri oli hajonnut atomeiksi ja pyykinkuivaustelineet soikeiksi:)

29.3.2013

Vihdoinkin kaikki shortsit on pesty ja silitetty, retki dokumentoitu ja keittiöönkin vaihettu kevätverhot ja liina. Työnteko voi alkaa, mieli ja ajatukset vielä Intiassa.

24.3.2013

Huh, kuinka huima reissu uskomattomassa Intiassa. Maapallolla on noin 7 mrd ihmistä, joista Kiinassa 1,3 mrd ja Intiassa 1,2 mrd. Emme olleet siis yksin:)

Heti ensimmäisenä iltana törmäsimme hotellin ulkopuolella ensimmäiseen pyhään lehmään Agrassa. Lehmiä olikin sitten kaikkialla, kaduilla, liikenteen jakajissa ja kotipihoillaan. Vain Delhin ydinkeskusta oli lehmätön.

Toisena matkapäivänä tutustuimme Taj Mahaliin, minkä mogulihallitsija oli rakentanut rakkaalle aviopuolison hautakammioksi. Valkoinen marmori häikäisi silmiä! Agrasta jatkimme matkaa Rathamboreen ja matkalla ei ehtinyt kyllästä lehmiä laskiessa. Fathepur Sikri oli taas yksi mahtava linnoitus moguliajoilta.

Illan pimetessä saavuimme Ranthamboreen ja liikennettä voi vain ihmetellä; eläimet, polkupyörät, traktorit ja kaikki mahdollinen seikkaili samalla tiellä. Intiassa pitää olla hyvä töötti, hyvät jarrut ja hyvä onni selviytyäkseen hengissä:)

Ranthamboressa osallistuimme tiikeri-safarille. Tiikeriä emme nähneet, sen sijaan lukuisasti tiikerin saaliseläimiä. Maaseutuhotellimme ulkopuolella oli paljon lehmiä ja lannasta oli valmistettu lantamaja. Sonnasta tehtiin myös "kakkusia", joita käytettiin ruoanvalmistuksessa polttoaineena. Ja näiden possujenkuvaus maksoi 100 rupiaa, kun vikkelä lapsi yllätti meidät kerjäämällä...

Intiassa hyvä palkka on noin 6000 rupiaa kuussa, mikä on euroina 100. Köyhimmät elävät alle dollarilla päivässä....

70% intialaisista saa elantonsa maataloudesta ja niinpä meillä riitti paljon katsottavaa. Vilja korjattiin käsin sirpillä ja traktorit olivat hämmästyttäviä. Tosin paremmista traktoreista oli selvä haave. Lehmien ruokaalastattiin myös edityksellisemminkin.

Kiertomatkan kohteina olivat linnoitukset ja palatsit, kuten Amberin linnake Jaipurissa. Mutta koska esim. 265 km matka Jaipurista Delhiin kesti 7 tuntia, näimme todella paljon maaseudun arkielämää. Intian liikennettä sanotaan maailman vaarallisemmaksi ja nyt en enää sitä ihmettele. Lukuisat tietullit laittoivat hallitun kaaoksen aina silloin tällöin supumpaan.

Hieno matka! Vaikka intialaiset pyhät lehmät olivatkin hieman ujoja:)

14.3.2013

Emäntä hinasi matkalaukun eteiseen - se on lähtö edessä! Lauantaina istumme Finnairin kyytiin ja aloitamme viikon kiertomatkailun pyhien lehmien maassa - Intiassa. Siis nyt voi tulla sivujen päivitykseen pieni katkos - valitettavasti:)

12.3.2013

Kylläpä Eskon nyt kelpaa! Meillä on tietoliikenne yhteydet muuttuneet radikaalisti. Ensiksi saimme internetin valokuitua pitkin ja seuraavaksi läjäpäin uusia tietokoneita. Tehokas isäntämme ilmoittaa nyt eläviä ja kuolleita elukoita kahdella tietokoneella ja tarvittaessa vielä navetalta kolmannella...

Jotta isäntä jaksaa istua tietokoneella, on emännän hoidettava vellin keitto. Joskus se ei ole niin helppoa vaikka Esko on onneksi erittäin kaikki ruokainen. Vain couscous ja oliivit eivät oikein uppoa.

7.3.2013

Tytöt suunnittelivat lukevansa koko talviloman ahkerasti yhteiskuntaoppia ja kemiaa. Noora ainakin on keksinyt paljon muuta hauskempaa tekemistä Johannan paimentaessa vihaisia lintuja uudella puhelimellaan.

5.3.2013

Johannalla oli onnenpäivä! Isä-rahapussi käytti tytärtään puhelin kaupasssa ja hyvin Uudessa Seelannissakin palvellut Kaisa-mummun vanha puhelin vaihtui uuteen älypuhelimeen - vai oliko se ääliöpuhelin?

Myös Siljalla oli onnenpäivä hänen täyttäessä 75 vuotta! Hänen juhlissa katselimme vanhoja valokuvia ja totesimme, että työntekeminen ei ole ollut suosittua kuvattavaa. Silti löytyy muutama hieno kuva jopa käsin lypsämisestä.

2.3.2013

Ihanan lauha talvi! Fanni-mopsikin on innostunut lenkkeilystä ja jopa 6 kilometriä taittuu leikiten. Sen jälkeen Fanni seurasi YouTube-juttuja.

24.3.2013

Tytöt opiskelevat ahkerasti englantia keittiön pöydän ääressä - heillä on tällä kertaa aivan sama kurssi. Ulkona on upean lämmin sää ja Fanni-mopsikin on innostunut päivälenkeistä. Kevät on tulossa hurjin harppauksin ja tästä parhaasta vuoden ajasta pitää nauttia ennen kesän sesonkia - jota ei edes uskalla ajatella.

16.2.2013

Hukkala oli jälleen motissa - niin motissa, ettei edes navetalle päässyt. Ralliautot viuhahtivat uuden navetan edestä, sitten vanhan navetan takaa ja toinen kierros toisin päin. Yhdelle autolle oli meinannut käydä aikakakkaisesti:)

Eskolla oli iso työ pitää rallitiet aurattuina ja lisäksi hätäuloskäynti Ulvilanmäen kautta. Iskeeköhän nyt tekemisen puute?

15.2.2013

AIVAN FANTASTINEN PÄIVÄ! Mamma vietti koko päivän lastensa kanssa toimien prinsessojen kuljettajana Iisalmen lyseon Wanhojen tanssiaispäivänä. Johanna ja Noora nauttivat kumpikin päivästä paljon samoin kuin me katsoessamme upeaa tanssia. Ukki ja mummu olivat myös aivan haltioissaan tuplaonnesta.

14.2.2013

Ystävänpäivä vietetty siskojen kanssa - paremmin ei voisi mennä. Samalla tuli kokeiltua uuden nettiyhteyden nopeus ja Duudsonit tulivat taloon takkuamatta.

13.2.2013

Vuoden 2012 valokuvat liimattu albumeihin! Läppärin kaatuminen ja uuden koneen absoluuttinen tyhjyys ovat kyllä aika pelottavia juttuja, ehkäpä pitäisi ryhtyä tekemään varmuuskopioita:)

10.2.2013

Herkuttelimme laskiaispullilla ja hernesopalla. Siinä välissä laskimme mäkeä kolmen sukupolven naisvoimalla. Johanna ja Noora laskivat yhden pulkkamäen yhdessä, mutta totesivat pulkan liian pieneksi:)

8.2.2013

Kannettava tietokone kaatui:( Onneksi olimme juuri tallentaneet kaikki tarpeelliset valokuvat ja kaikki tämä muu löytyykin sitten netistä. Toisaalta ihanan vapauttavaa - ei ole tarvetta eikä mahdollisuutta roikkua tietokoneella.

5.2.3013

Tyttäret tulivat yllättäen yökylään kotiinsa - viikolla! Ja emo laittoi Runebergin torttuja, tortillavuokaa ja hedelmäsalaattia lapsilleen. Olisi se aikamoista, jos olisi pienet lapset aina kotona ja näin iso karja!

30.1.2013

Vanhojen tanssiaiset lähestyvät ja kummallakin tyttärellä oli lainapuvun sovitus. Mamma on varannut koko viikoksi lomittajan, jotta voi sitten kuskata neitejä kampaajan ja koulun välillä viikolla 7.

27.1.2013

Aivan upeat tyttäret! Eskokin oli aivan ymmällään, kun kumpikin neiti istui koulukirjojen äärellä koko viikonlopun. Paras paikka oppia - keittiön pöydän ääressä?

20.1.2013

Vietimme Nooran kanssa läppärien siivouspäivää. Poistimme hurjan määrän ylimääräisiä kuvia ja tallensimme viime vuoden kuvat CD-levylle. Seuraava vaihe onkin kovalevyn eheytys ja tärkeimpien kuvien teettäminen paperiversioon. Jihuu - uusi tietojen kerääminen voi taas alkaa!

Ja tässä suloinen kuva viime kesältä Hukkalan isäntäväestä:)

Kesä tuntui aika kaukaiselta ajatukselta, kun piipahdimme kauniiseen tammikuun säähän - mikä kamala pohjois-tuuli! Fanni-mopsi nauttii kelistä yhtä paljon kuin Silja-mummu maidolla.

18.1.2013

Mitä mittaat, sitä voit parantaa! Askelmittari on antanut 16 000 askeleen lukeman! Ja vessan lämpömittari näyttää 36 astetta ( k.o. toimiston yhdellä "seinällä" on leivinuuni). Johtopäätökset?

15.1.2013

Askelmittarin viritys-päivä. Tosin tänään emännän kintut lepäävät, onhan tiistai - perinteinen kaupunkipäivä ja englannin tunnit. Mutta huomenna katsotaan, onko askelten määrä vähentynyt viime aikoina. Ei aivan siltä tunnu. Siitä voi olla tietysti iloinen, että passikuvaa ei oteta jaloista:)

8.1.2013

Emännän passi vetelee viimeisiään ja niinpä reippaana tyttönä uutta hankkimaan. Siinä samalla tuli verrattua passikuvia ja muutos viiden vuoden takaiseen kuvaan on huikaiseva. Uusi navetta ja uusi elämä näkyy kyllä naamasta:) Oi niitä aikoja, kun aamukahvit juotiin keittiössä kello 7.30 aamutyöt tehtynä...

4.1.2013

Johanna suivaantui niin kovasti uuden vuoden lypsytyöstä, että uhkasi tulla kotiin vasta vappuna. Onneksi Noora tulee ilostuttamaan vanhaa pariskuntaa ja pistää vauhtia elämään. Mhhh... Nooralla taitaa ollakin loppiaisen lypsytyö.

Joulu on aivan ihanaa aikaa, ajatukset ovat pois arjesta. Mutta juhlan jälkeen tuntuu hienolta riisua turha krumeluuri ja palautua askeettiseen arkeen ja hernekeittoon. Toivottavasti nämä lauhat kelit jatkuvat, Fanni-mopsin ulkoilutuskin on mahdollisuuksien rajoissa.